Siirry sisältöön
Tutkimusaineistojen hakupalvelu
FI|EN

TÄRKEÄÄ TIETOA ETSIMEN KÄYTÖSTÄ! Vanha Etsin -palvelu (etsin.avointiede.fi) siirtyy osaksi uudistettua Etsin -palvelua (etsin.fairdata.fi) heinäkuun alussa 2019. CSC siirtää kaikki vanhassa Etsimessä JULKAISTUT aineistot uuteen Etsimeen.
Aineistojen kuvailu päättyy vanhassa Etsimessä 12.6.2019. Aineistot kuvailaan jatkossa uuteen Etsimeen uuden Qvain -palvelun avulla, joka otetaan käyttöön heinäkuun 2019 alussa.
Huom! Muista julkaista aineistosi, jos haluat niiden siirtyvän uuteen Etsimeen.

Etsi aineistoa

Löytyi 32 aineistoa
  • Metatiedot: 3/5

    Tampereen yliopiston kysely viidennen vuoden opiskelijoille 2015

    Tampereen yliopiston viidennen vuoden opiskelijoille teetetyssä kyselyssä kerätään tietoa etenkin opintoihin kohdistuneista odotuksista sekä niiden toteutumisesta. Vuoden 2015 kysely keskittyi lisäksi opintojen mahdollisiin kehittämiskohteisiin, työelämätaitoihin sekä yliopiston tiedonvälitykseen. Kysely aloitettiin pyytämällä arvioimaan erilaisten...
  • Metatiedot: 3/5

    Tampereen yliopiston kysely kolmannen vuoden opiskelijoille 2015

    Tampereen yliopiston kolmannen vuoden opiskelijoille teetetyssä kyselyssä käsitellään yliopisto-opintoja, opintojen sujuvuutta ja suunnittelua, opiskelukokemuksia sekä kansainvälistymistä. Kyselyssä kartoitetaan opiskelijoiden kokemuksia Tampereen yliopistossa opiskelusta sekä ajatuksia tulevaisuudesta. Tätä vuosittain toteutettavaa kyselyä on kerätty...
  • Metatiedot: 3/5

    Tampereen yliopiston kysely toisen vuoden opiskelijoille 2015

    Tampereen yliopiston toisen vuoden opiskelijoille teetetyssä kyselyssä kerätään tietoa ensimmäisen vuoden opiskelukokemuksista ja kiinnittymisestä opintoihin ja yliopistoon. Vuoden 2015 kysely keskittyi edellä mainittujen lisäksi henkilökohtaisiin opintosuunnitelmiin, opiskelijatuutorointiin, maisterivaiheen opintoihin sekä kansainvälistymiseen osana...
  • Metatiedot: 3/5

    Tampereen yliopiston kysely viidennen vuoden opiskelijoille 2014

    Tampereen yliopiston viidennen vuoden opiskelijoille teetetyssä kyselyssä käsitellään yliopisto-opintoja, opintojen sujuvuutta ja suunnittelua, opiskelukokemuksia, opiskeluaikaista työssäkäyntiä sekä työllistymiseen vaikuttavia tekijöitä. Kyselyssä kartoitetaan opiskelijoiden kokemuksia Tampereen yliopistossa opiskelusta sekä ajatuksia tulevaisuudesta....
  • Metatiedot: 3/5

    Tampereen yliopiston kysely kolmannen vuoden opiskelijoille 2014

    Tampereen yliopiston teettämässä kyselyssä 2014 käsitellään kolmannen vuoden opiskelijoiden opiskelua ja opiskeluaikaista elämää. Pääteemoina ovat opintojen sujuvuus ja suunnittelu, opiskelun kannalta merkitykselliset tekijät, jaksaminen, opintososiaaliset etuudet ja kansainväliset opinnot. Aineisto kuuluu Tampereen yliopiston opiskelijakyselyiden sarjaan...
  • Metatiedot: 3/5

    Tampereen yliopiston kysely toisen vuoden opiskelijoille 2014

    Tampereen yliopiston toisen vuoden opiskelijoille teetetyssä kyselyssä käsitellään yliopisto-opintoja, opiskelijatuutorointia, opintojen ohjausta ja neuvontaa sekä opintojen sujuvuutta. Toisen vuoden opiskelijoille suunnatussa kyselyssä keskitytään erityisesti yliopistoon kiinnittymiseen, opiskelujen käynnistymiseen sekä näitä edesauttaviin ja haittaaviin...
  • Metatiedot: 3/5

    Tampereen yliopiston kysely viidennen vuoden opiskelijoille 2013

    Tampereen yliopiston viidennen vuoden opiskelijoille teetetyssä kyselyssä käsitellään yliopisto-opintoja, opintojen sujuvuutta ja suunnittelua, opiskelukokemuksia, opiskeluaikaista työssäkäyntiä sekä työllistymiseen vaikuttavia tekijöitä. Kyselyssä kartoitetaan opiskelijoiden kokemuksia Tampereen yliopistossa opiskelusta sekä ajatuksia tulevaisuudesta....
  • Metatiedot: 3/5

    Tampereen yliopiston kysely kolmannen vuoden opiskelijoille 2013

    Tampereen yliopiston teettämässä kyselyssä 2013 käsitellään kolmannen vuoden opiskelijoiden opiskelua ja opiskeluaikaista elämää. Pääteemoina ovat opintojen sujuvuus ja suunnittelu, opiskelun kannalta merkitykselliset tekijät, jaksaminen, toimeentulo, työssäkäynti ja kansainväliset opinnot. Aineisto kuuluu Tampereen yliopiston opiskelijakyselyiden sarjaan...
  • Metatiedot: 3/5

    Tampereen yliopiston kysely toisen vuoden opiskelijoille 2013

    Tampereen yliopiston toisen vuoden opiskelijoille teetetyssä kyselyssä käsitellään yliopisto-opintoja, opiskelijatuutorointia, opintojen ohjausta ja neuvontaa sekä opintojen sujuvuutta. Toisen vuoden opiskelijoille suunnatussa kyselyssä keskitytään erityisesti yliopistoon kiinnittymiseen, opiskelujen käynnistymiseen sekä näitä edesauttaviin ja haittaaviin...
  • Metatiedot: 3/5

    Tampereen yliopiston kysely viidennen vuoden opiskelijoille 2012

    Tampereen yliopiston viidennen vuoden opiskelijoille teetetyssä kyselyssä käsitellään yliopisto-opintoja, opintojen suunnittelua ja sujuvuutta, näkemyksiä opiskelusta, opiskeluaikaista työssäkäyntiä ja toimeentuloa sekä tulevaisuutta ja työllistymistä opintojen jälkeen. Kysely kuuluu Tampereen opiskelijakyselyiden sarjaan. Aluksi kartoitettiin vastaajien...
  • Metatiedot: 3/5

    Tampereen yliopiston kysely kolmannen vuoden opiskelijoille 2012

    Tampereen yliopiston teettämässä kyselyssä 2012 käsitellään kolmannen vuoden opiskelijoiden opiskelua ja opiskeluaikaista elämää. Pääteemoina ovat opintojen sujuvuus ja suunnittelu, opiskelun kannalta merkitykselliset tekijät, jaksaminen, toimeentulo ja kansainväliset opinnot. Aineisto kuuluu Tampereen yliopiston opiskelijakyselyiden sarjaan ja se on...
  • Metatiedot: 3/5

    Tampereen yliopiston kysely toisen vuoden opiskelijoille 2012

    Tampereen yliopiston toisen vuoden opiskelijoille teetetyssä kyselyssä käsitellään yliopisto-opintoja, opiskelijatuutorointia, opintojen ohjausta ja neuvontaa sekä opintojen sujuvuutta. Toisen vuoden opiskelijoille suunnatussa kyselyssä keskitytään erityisesti yliopistoon kiinnittymiseen, opiskelujen käynnistymiseen sekä näitä edesauttaviin ja haittaaviin...
  • Metatiedot: 3/5

    Tampereen yliopiston kysely viidennen vuoden opiskelijoille 2011

    Tampereen yliopiston viidennen vuoden opiskelijoille teetetyssä kyselyssä käsitellään yliopisto-opintoja, opintojen sujuvuutta ja suunnittelua, näkemyksiä opiskelusta, opiskeluaikaista työssäkäyntiä ja toimeentuloa sekä tulevaisuutta ja työllistymistä opintojen jälkeen. Kysely kuuluu Tampereen opiskelijakyselyiden sarjaan. Aluksi vastaajilta tiedusteltiin...
  • Metatiedot: 3/5

    Tampereen yliopiston kysely kolmannen vuoden opiskelijoille 2011

    Tampereen yliopiston teettämässä kyselyssä 2011 käsitellään kolmannen vuoden opiskelijoiden opiskelua ja opiskeluaikaista elämää. Pääteemoina ovat opintojen sujuvuus ja suunnittelu, opiskeluaikainen työssäkäynti, toimeentulo ja ulkomaiset opinnot. Aineisto kuuluu Tampereen yliopiston opiskelijakyselyiden sarjaan ja se on kerätty vuodesta 2004 lähtien joka...
  • Metatiedot: 3/5

    Tampereen yliopiston kysely toisen vuoden opiskelijoille 2011

    Tampereen yliopiston toisen vuoden opiskelijoille teetetyssä kyselyssä käsitellään yliopisto-opintoja, opiskelijatuutorointia, opintojen ohjausta ja neuvontaa sekä opintojen sujuvuutta. Kysely on laatuaan kuudes Tampereen yliopiston toisen vuoden opiskelijoille suunnattu kokonaisuus ja se kuuluu Tampereen opiskelijakyselyiden sarjaan. Toisen vuoden...
  • Metatiedot: 3/5

    Tampereen yliopiston kysely viidennen vuoden opiskelijoille 2010

    Tampereen yliopiston viidennen vuoden opiskelijoille teetetyssä kyselyssä käsitellään yliopisto-opintoja, opintojen sujuvuutta ja suunnittelua, näkemyksiä opiskelusta, opiskeluaikaista työssäkäyntiä ja toimeentuloa sekä tulevaisuutta ja työllistymistä opintojen jälkeen. Kysely kuuluu Tampereen opiskelijakyselyiden sarjaan. Aluksi vastaajilta tiedusteltiin...
  • Metatiedot: 3/5

    Tampereen yliopiston kysely kolmannen vuoden opiskelijoille 2010

    Tampereen yliopiston teettämässä kyselyssä 2010 käsitellään kolmannen vuoden opiskelijoiden opiskeluaikaista elämää. Pääteemoina ovat opintojen sujuvuus ja suunnittelu, työssäkäynti, toimeentulo ja ulkomaiset opinnot. Aineisto kuuluu Tampereen yliopiston opiskelijakyselyiden sarjaan ja se on kerätty vuodesta 2004 lähtien joka vuosi. Osa kolmannen vuoden...
  • Metatiedot: 3/5

    Tampereen yliopiston kysely toisen vuoden opiskelijoille 2010

    Tampereen yliopiston toisen vuoden opiskelijoille teetetyssä kyselyssä käsitellään yliopisto-opintoja, opiskelijatuutorointia, opintojen ohjausta ja neuvontaa sekä opintojen sujuvuutta. Kysely on laatuaan viides Tampereen yliopiston toisen vuoden opiskelijoille suunnattu kokonaisuus ja se kuuluu Tampereen opiskelijakyselyiden sarjaan. Toisen vuoden...
  • Metatiedot: 3/5

    Tampereen yliopiston kysely viidennen vuoden opiskelijoille 2009

    Tampereen yliopiston viidennen vuoden opiskelijoille teetetyssä kyselyssä käsitellään yliopisto-opintoja, opintojen sujuvuutta ja suunnittelua, opiskelukokemuksia, opiskeluaikaista työssäkäyntiä ja työllistymistä opintojen jälkeen. Kysely on kolmas Tampereen yliopiston viidennen vuoden opiskelijoille suunnattu kokonaisuus ja se kuuluu Tampereen...
  • Metatiedot: 3/5

    Tampereen yliopiston kysely kolmannen vuoden opiskelijoille 2009

    Tampereen yliopiston kolmannen vuoden opiskelijoilleen teettämässä kyselyssä 2009 käsitellään opintojen sujuvuutta, sivuainevalintoja, kieliopintoja, työssäkäyntiä ja toimeentuloa. Kyselyssä tarkastellaan muun muassa opiskelun mielekkyyttä, sivuainevalintojen perusteluja, työssäkäynnin motiiveja, opintoja hidastavia tekijöitä, opiskeluihin saatua tukea ja...