Siirry sisältöön
Tutkimusaineistojen hakupalvelu
FI|EN

TÄRKEÄÄ TIETOA ETSIMEN KÄYTÖSTÄ! Vanha Etsin -palvelu (etsin.avointiede.fi) siirtyy osaksi uudistettua Etsin -palvelua (etsin.fairdata.fi) heinäkuun alussa 2019. CSC siirtää kaikki vanhassa Etsimessä JULKAISTUT aineistot uuteen Etsimeen.
Aineistojen kuvailu päättyy vanhassa Etsimessä 12.6.2019. Aineistot kuvailaan jatkossa uuteen Etsimeen uuden Qvain -palvelun avulla, joka otetaan käyttöön heinäkuun 2019 alussa.
Huom! Muista julkaista aineistosi, jos haluat niiden siirtyvän uuteen Etsimeen.

Etsi aineistoa

Löytyi 28 aineistoa
  • Metatiedot: 3/5

    EVAn EU-asennetutkimus 2012

    EVA:n EU-asennetutkimus kartoittaa suomalaisten mielipiteitä EU:sta, EMU:sta, eurosta ja myös muista kansainvälisistä kysymyksistä. Vastaajilta kysyttiin aluksi, kuinka kiinnostuneita he ovat Suomen EU-jäsenyyteen liittyvistä asioista tai kuinka aktiivisesti niitä tulee seurattua. Lisäksi kysyttiin, kuinka hyvin vastaajat katsoivat tuntevansa EU-asioita....
  • Metatiedot: 3/5

    EVAn kansallinen asennetutkimus 2011

    Tutkimuksessa kartoitettiin suomalaisten arvoja ja asenteita. Vastaajat kertoivat mielipiteensä useista väittämistä, jotka liittyivät mm. hyvinvointiin ja hyvinvointivaltioon, poliitikkoihin ja puolueisiin, yrityksiin ja yrittäjyyteen, eläkejärjestelmään, ulkomaalaisiin sekä demokratiaan. Verotusta ja sen muutostarpeita kartoitettiin kysymällä mm. mitä...
  • Metatiedot: 3/5

    EVAn EU-asennetutkimus 2007

    Tässä aineistossa kartoitetaan suomalaisten näkemyksiä EU-jäsenyydestä, ulkopolitiikasta ja sen hoitamisesta, Suomen ja Venäjän suhteista sekä mahdollisesta Nato-jäsenyydestä. Aluksi kysytään, kuinka kiinnostuneita vastaajat ovat EU-jäsenyyteen liittyvistä asioista ja kuinka hyvin he katsovat tuntevansa niitä. Seuraavaksi esitetään runsaasti EU-jäsenyyttä...
  • Metatiedot: 3/5

    EVAn EU-asennetutkimus syksy 1994

    EVAn EU-asennetutkimus syksy 1994 kartoittaa, mitä Suomessa ajatellaan lähestyvästä EU-kansanäänestyksestä ja mahdollisesta jäsenyydestä Euroopan unionissa. Vastaajat arvioivat myös Euroopan unioniin liittyviä henkilökohtaisia mielikuviaan. Vastaajilta kysyttiin aluksi, kuinka kiinnostuneita he ovat Suomen EU-jäsenyyteen liittyvistä asioista tai kuinka...
  • Metatiedot: 3/5

    EVAn EU-asennetutkimus kevät 1993

    EVAn EU-asennetutkimus kevät 1993 kartoittaa, mitä Suomessa ajatellaan Euroopan yhdentymisestä, mahdollisesta EY-jäsenyydestä ja sen vaikutuksista Suomeen. Myös eri tietolähteiden luotettavuutta EY-asioissa arvioidaan. Tässä tutkimuksessa tutkimussarjan aihepiiriä on laajennettu koskemaan lisäksi yhteiskunnan toimivuutta Suomessa. Tutkimuksen...
  • Metatiedot: 3/5

    EVAn EU-asennetutkimus syksy 1992

    EVAn EU-asennetutkimus syksy 1992 kartoittaa, mitä Suomessa ajatellaan EY-jäsenyydestä. Vastaajilta kysyttiin aluksi, kuinka kiinnostuneita he ovat Suomen mahdolliseen EY-jäsenyyteen liittyvistä asioista tai kuinka aktiivisesti Suomen EY-jäsenyyteen liittyviä asioita tulee seurattua. Lisäksi kysyttiin, kuinka hyvin vastaajat katsoivat tuntevansa...
  • Metatiedot: 3/5

    EVAn EU-asennetutkimus kevät 1992

    EVAn EU-asennetutkimus kevät 1992 kartoittaa, miten Suomessa suhtaudutaan EY-jäsenyyteen. Vastaajilta tiedusteltiin kantaa Suomen EY-jäsenyyteen ja tämän kannan varmuutta. Vastaajia pyydettiin myös kertomaan, kuinka kiinnostuneita he ovat Euroopan yhdentymiskehitykseen liittyvistä asioista ja kuinka hyvin he ovat perillä kyseisistä asioista. Edelleen...
  • Metatiedot: 3/5

    EVAn EU-asennetutkimus 2005

    EVAn EU-asennetutkimus 2005 kartoittaa, mitä Suomessa ajatellaan EU-jäsenyydestä ja kansainvälisistä kysymyksistä yleensä. Tutkimuksen aihepiiriä on siis laajennettu koskemaan EU-kysymysten lisäksi muitakin kansainvälisiä asioita. Vastaajilta kysyttiin aluksi, kuinka kiinnostuneita he ovat Suomen EU-jäsenyyteen liittyvistä asioista tai kuinka aktiivisesti...
  • Metatiedot: 3/5

    EVAn EU-asennetutkimus 2003

    EVAn EU-asennetutkimus 2003 kartoittaa, mitä Suomessa ajatellaan EU-jäsenyydestä ja kansainvälisistä kysymyksistä yleensä. Tässä tutkimuksessa tutkimussarjan aihepiiriä on siis laajennettu koskemaan EU-kysymysten lisäksi muitakin kansainvälisiä asioita. Vastaajilta kysyttiin aluksi, kuinka kiinnostuneita he ovat Suomen EU-jäsenyyteen liittyvistä asioista...
  • Metatiedot: 3/5

    EVAn kansallinen asennetutkimus 2002

    Tutkimuksessa kartoitettiin suomalaisten asenteita ja arvoja. Vastaajilta kysyttiin erilaisten väittämien avulla heidän suhtautumistaan puolueisiin, työelämään ja yrittäjyyteen, markkinatalouteen, taloudelliseen kasvuun, hyvinvointiin, ympäristökysymyksiin, maahan-, maassa- ja maastamuuttoon, ulkomaalaisiin, kansainvälistymiseen, mahdolliseen liittymiseen...
  • Metatiedot: 3/5

    Yritysjohtajat ja yhteiskunta 1997

    Tutkimuksessa kartoitettiin suomalaisten yritysjohtajien asenteita ja arvoja vuonna 1997. Vastaajilta kysyttiin erilaisten väittämien perusteella heidän suhtautumistaan osittain samoihin asioihin kuin EVAn kansalaisten mielipiteitä kartoittavassa tutkimuksessa (FSD1085). Tutkimuksen aihepiireinä olivat kansainvälistyminen ja ne ratkaisut, joilla Suomi...
  • Metatiedot: 3/5

    EVAn kansallinen asennetutkimus 2000

    Tutkimuksessa kartoitettiin suomalaisten asenteita ja arvoja. Vastaajilta kysyttiin erilaisten väittämien avulla heidän suhtautumistaan yhteiskunnallisiin ristiriitoihin, kansalaisliikkeisiin, poliittisiin puolueisiin, ulkomaalaisiin ja siirtolaisiin, koulutusjärjestelmän kehittämiseen, ympäristökysymyksiin, markkinatalouden uusiin ilmiöihin sekä Euroopan...
  • Metatiedot: 3/5

    EVAn kansallinen asennetutkimus 1998

    Tutkimuksessa kartoitettiin suomalaisten asenteita ja arvoja. Vastaajilta kysyttiin erilaisten väittämien perusteella heidän suhtautumistaan markkinatalouden ja demokratian suomalaiseen malliin, arviota vallan jakautumisesta Suomessa, suhtautumista maan sisäiseen muuttoliikkeeseen, suomalaisuuden merkitykseen, arvioita mediasta, teknologian merkityksestä,...
  • Metatiedot: 3/5

    EVAn kansallinen asennetutkimus 1996

    Tutkimuksessa kartoitettiin suomalaisten asenteita ja arvoja. Vastaajilta kysyttiin erilaisten väittämien perusteella heidän suhtautumistaan Suomen maaseudun ja kaupunkien asemaan ja tulevaisuuteen, maamme eri seutujen vetovoimaan, suomalaisten selviytymisen eväisiin maailmanlaajuisessa kilpailussa, Suomen kansallisen aseman ratkaisuihin ja...
  • Metatiedot: 3/5

    EVAn kansallinen asennetutkimus 1994

    Tutkimuksessa kartoitettiin suomalaisten asenteita ja arvoja. Vastaajilta kysyttiin erilaisten väittämien perusteella heidän suhtautumistaan hyvinvointiyhteiskuntaan ja sen tulevaisuuteen, suomalaisuuden nykyisiin tunnusmerkkeihin, työelämän muutosodotuksia, suhtautumista Euroopan unioniin ja odotuksia sen suhteen, suhtautumista puolueisiin ja...
  • Metatiedot: 3/5

    EVAn kansallinen asennetutkimus 1992

    Tutkimuksessa kartoitettiin suomalaisten asenteita ja arvoja. Tutkimuksella oli neljä painopistealuetta: 1. Poliittisen (yhteiskunnallisen) kulttuurin tila 2. Suomalaisen identiteetin muuttuminen 3. Taloudellisen kasvun ja laman suhde 4. Suhtautuminen tulevaisuuteen. Tutkimus painottui muutamaan keskeiseen asiaan, jotka liittyivät ajankohdan uhkiin ja...
  • Metatiedot: 3/5

    EVAn kansallinen asennetutkimus 1990

    Tutkimuksessa kartoitettiin suomalaisten asenteita ja arvoja vuonna 1990. Vastaajilta kysyttiin erilaisten väittämien perusteella heidän suhtautumistaan kansainvälistymiseen yleensä ja sen vaikutuksiin Suomessa, kauppaan ja muuhun yhteistyöhön eri alueiden kanssa, Suomen eri tuotantoalojen menestymismahdollisuuksiin, Euroopan integraatioon vaikutuksineen,...
  • Metatiedot: 3/5

    EVAn kansallinen asennetutkimus 1988

    Tutkimuksessa kartoitettiin suomalaisten asenteita ja arvoja. Teemoja olivat kansainvälistyminen, suhtautuminen yrittäjyyteen ja yksityistämiseen, suhtautuminen rakennemuutokseen sekä suhtautuminen koulutukseen ja kasvatukseen. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin kansalaisten asennoitumista taloudelliseen kasvuun, ympäristökysymyksiin, teknologiaan,...
  • Metatiedot: 3/5

    EVAn kansallinen asennetutkimus 1986

    Tutkimuksessa kartoitettiin suomalaisten asenteita ja arvoja. Teemoja olivat pehmeän ja kovan yhteiskuntakäsityksen välinen jännite, asioiden tila Suomessa, suhtautuminen yhteiskunnan vastakohtaisuuksiin, vallankäyttöön, hyvinvointiin ja taloudelliseen kasvuun, teknologiaan ja tieteeseen, yhteiskunnalliseen osallistumiseen sekä yrittäjyyteen. Lisäksi...
  • Metatiedot: 3/5

    EVAn kansallinen asennetutkimus 1984

    Tutkimuksessa kartoitettiin suomalaisten arvoja ja asenteita. Teemoina olivat hyvinvointi, elintaso ja taloudellinen kasvu, tiede ja teknologia, ydinvoima, ympäristönsuojelu ja vaihtoehtoliikkeet, sukupuolten tasa-arvo ja naisten asema sekä eri lähteistä saadun tiedon luotettavuus. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös asennoitumista politiikkaan. Lisäksi...