Siirry sisältöön
Tutkimusaineistojen hakupalvelu
FI|EN

Etsi aineistoa

Löytyi 152 aineistoa
  • Metatiedot: 3/5

    Tasa-arvobarometri 2017

    Tasa-arvobarometri 2017 mittaa sukupuolten tasa-arvoon liittyviä asenteita, mielipiteitä ja kokemuksia elämän eri osa-alueilla sekä niiden kehittymistä Suomessa. Tasa-arvobarometreja on kerätty aiemmin vuosina 1998, 2001, 2004, 2008 ja 2012, mutta niitä ei ole tallennettu Tietoarkistoon. Barometrin aihealueina ovat koululaisten ja opiskelijoiden...
  • Metatiedot: 3/5

    Nuorisobarometri 2012

    Vuoden 2012 nuorisobarometrin teemana olivat sukupolvisuhteet. Puhelinhaastatteluna kerättyyn barometriin on otettu mukaan myös nuorten vanhemmista koostuva otos, jonka kautta avautuu mahdollisuus hyvinvoinnin rakentumisen ja sitä koskevien arvojen tutkimiseen perhesuhteiden kautta. Aluksi nuorilta (n=1902) kerättiin taustatietoina muun muassa ikä,...
  • Metatiedot: 3/5

    ISSP 2018: uskonto IV: Suomen aineisto

    Tutkimus käsitteli suomalaisten arvoja, moraalikäsityksiä ja uskonnollisuutta. Aiheita käsiteltiin useilla erilaisilla kysymyksillä ja väittämillä. Vastaajilta kysyttiin, kuinka onnellisiksi he itsensä kokivat sekä kuinka tyytyväisiä he olivat siihen, millaiset välit heillä oli perheenjäsenten ja muiden lähiomaisten kanssa. Lisäksi kysyttiin...
  • Metatiedot: 3/5

    EVAn arvo- ja asennetutkimus syksy 2018

    Tutkimuksessa kartoitettiin suomalaisten arvoja ja asenteita. Tällä kertaa teemoina ovat sosiaaliturvan uudistaminen, maahanmuutto, luottamus yhteiskunnan eri toimijoihin, yhteiskunnan viime aikaiset muutokset, turvallisuus ja Suomen ulkopolitiikan hoito. Aluksi vastaajille esitettiin väittämiä yhteiskunnan eri osa-alueilta. Ne käsittelivät muiden muassa...
  • Metatiedot: 3/5

    Juomatapatutkimus 2008

    Juomatapatutkimus 2008 kartoittaa suomalaisten alkoholin ja muiden päihteiden käyttöä, kulutettuja määriä, käytön seurauksia ja alkoholiin liittyviä asenteita. Aiemmat juomatapatutkimukset on tehty kahdeksan vuoden välein vuosina 1968, 1976, 1984, 1992 ja 2000. Tuorein aineisto on arkistoitu Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon. Aineisto koostuu...
  • Metatiedot: 4/5

    Kansalaiskeskustelu ydinvoimasta 2006

    Aineisto sisältää vastauksia viidestä kyselystä, jotka on tehty Åbo Akademin Demokratiatutkimuksen huippuyksikön järjestämän Kansalaiskeskustelu-kokeen yhteydessä. Kansalaiskeskustelu oli deliberatiivisen demokratian kokeilu, joka kulminoitui Turussa 18.11.2006 järjestettyyn Kansalaiskeskustelu-tapahtumaan. Keskustelun aihe oli: "Tulisiko Suomeen rakentaa...
  • Metatiedot: 3/5

    Alkoholiongelmat ja -politiikka: ryhmähaastattelut 1995

    Ryhmähaastatteluissa tutkija Jukka Törrönen on aluksi esitellyt alkoholimainoksia (Smirnoff, William Grant's Finest Scotch Whisky, Martini Bianco, Black Death Vodka) yksi kerrallaan ja pyytänyt ryhmän jäseniä kertomaan, mitä mainoksista tulee mieleen. Sitten tutkija on kysynyt ryhmältä, kenelle mainos on suunnattu ja puhutteleeko mainos heitä. Neljästä...
  • Metatiedot: 4/5

    Lahjoittajatutkimus 2017

    Tutkimuksessa kartoitettiin Suomen väestön suhtautumista lahjoittamiseen, perusteita lahjoitusten tekemiseen ja sitä, mitkä tekijät motivoivat lahjoittamaan. Taloustutkimus on toteuttanut tutkimuksen Vastuullinen Lahjoittaminen ry:n VaLan ja sen yhteistyökumppaneiden kehitysjärjestöjen kattojärjestö Kepa ry:n ja Olympiakomitean toimeksiannosta. Ensin...
  • Metatiedot: 3/5

    Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus 1992: kevät

    Tutkimuksessa kysyttiin vastaajien mielipiteitä Suomen ja suomalaisten turvallisuuteen vaikuttavista ilmiöistä kuten ydinvoimasta, ympäristöongelmista sekä Suomen sisäisistä ja ulkoisista tekijöistä. Lisäksi tiedusteltiin vastaajien asennetta maahanmuuttajiin sekä yleisesti että eri kansallisuusryhmittäin. Taustamuuttujina olivat mm. vastaajan sukupuoli,...
  • Metatiedot: 3/5

    EVAn kansallinen asennetutkimus 2015

    Tutkimuksessa kartoitettiin suomalaisten arvoja ja asenteita. Teemoina ovat johtajuus, työ, verotus ja turvallisuus. Aluksi esitettiin useita väittämiä työelämästä, yhteiskunnasta, politiikasta ja taloudesta, jotka käsittelivät muiden muassa verotusta, yrittämistä, valtionvelkaa, julkisia palveluita, globaalistumista, ilmastonmuutosta ja maahanmuuttoa....
  • Metatiedot: 3/5

    Nuorisorikollisuus 2004

    Tutkimuksen pääteemoina olivat nuorten rikoskäyttäytyminen, rikosuhrikokemukset ja rikollisuutta koskevat asenteet. Kyselyssä selvitettiin luvatonta poissaoloa koulusta, kotoa karkaamista, ilman ajokorttia ajamista, seiniin kirjoittelua ja piirtelyä, omaisuuden vahingoittamista koulussa tai muualla, varastamista (myymälästä, koulusta ja kotoa), varastetun...
  • Metatiedot: 3/5

    Nuorisorikollisuus 2001

    Tutkimuksen pääteemoina olivat nuorten rikoskäyttäytyminen, rikosuhrikokemukset ja rikollisuutta koskevat asenteet. Tutkimuksessa käytettiin ns. itse ilmoitetun rikollisuuden tutkimusmenetelmää. Vastaajat raportoivat mm. luvattomista poissaoloista koulusta, kotoa karkaamisesta, ajokortitta ajamisesta, seiniin kirjoittelusta ja piirtelystä, koulun tai muun...
  • Metatiedot: 3/5

    Energia-asennetutkimus 2011

    Tutkimuksessa selvitettiin väestön suhtautumista energiapoliittisiin kysymyksiin. Kysymyksillä kartoitettiin vastaajien mielipiteitä erilaisista energia-asioita koskevista käsityksistä, kannanotoista, mielipiteistä, uskomuksista, arvostuksista, asenteista ja tiedoista. Aluksi vastaajille esitettiin väittämiä, jotka kartoittivat laaja-alaisesti vastaajien...
  • Metatiedot: 3/5

    Nuorten yhteiskunnallinen osaaminen, osallistuminen ja asenteet 2009: koulut

    Nuorten yhteiskunnallisen osaamisen, osallistumisen ja asenteiden tutkimus toteutettiin suomalaisissa kouluissa vuonna 2009 osana laajaa kansainvälistä ICCS 2009 -tutkimushanketta (International Civic and Citizenship Education Study 2009). Tutkimuksessa perehdyttiin nuorten yhteiskunnallisiin tietoihin ja taitoihin, sekä siihen, kuinka he suhtautuvat...
  • Metatiedot: 3/5

    Nuorten yhteiskunnallinen osaaminen, osallistuminen ja asenteet 2009: opettajat

    Nuorten yhteiskunnallisen osaamisen, osallistumisen ja asenteiden tutkimus toteutettiin suomalaisissa kouluissa vuonna 2009 osana laajaa kansainvälistä ICCS 2009 -tutkimushanketta (International Civic and Citizenship Education Study 2009). Tutkimuksessa perehdyttiin nuorten yhteiskunnallisiin tietoihin ja taitoihin, sekä siihen, kuinka he suhtautuvat...
  • Metatiedot: 3/5

    Nuorten yhteiskunnallinen osaaminen, osallistuminen ja asenteet 2009: oppilaat

    Nuorten yhteiskunnallisen osaamisen, osallistumisen ja asenteiden tutkimus toteutettiin suomalaisissa kouluissa vuonna 2009 osana laajaa kansainvälistä ICCS 2009 -tutkimushanketta (International Civic and Citizenship Education Study 2009). Tutkimuksessa perehdyttiin nuorten yhteiskunnallisiin tietoihin ja taitoihin, sekä siihen, kuinka he suhtautuvat...
  • Metatiedot: 3/5

    Lasten ihmisoikeustietämys ja osallistuminen 2009-2010: Pohjoismaat

    Tutkimuksessa selvitettiin lasten ja nuorten ihmisoikeustietämystä ja osallistumista sekä sitä, missä määrin lapsia kuullaan ja missä he haluavat tulla kuulluiksi. Kysely kartoitti tietämystä lasten oikeuksista ja ihmisoikeuksista yleisesti, yläkouluikäisten osallisuutta arkipäivän päätöksenteossa, oppilaiden mielipiteitä mediasta, informaatiosta ja...
  • Metatiedot: 3/5

    Karjalan mediatutkimus 2000

    Karjalan mediatutkimuksessa selvitetään tiedotusvälineiden seuraamista Petroskoissa sekä asenteita joukkoviestimiä kohtaan. Lisäksi tutkimuksessa kartoitetaan, mitä kanavia petroskoilaiset käyttävät eri tietojen hankkimisessa Ensin kyselyssä selvitettiin sanomalehtien lukemiseen liittyviä asioita. Vastaajilta tiedusteltiin, kuinka usein he lukevat eri...
  • Metatiedot: 3/5

    Nuorisobarometri 2002

    Tutkimuksen alussa esitettiin väittämiä muun muassa sosiaalisesta eriarvoisuudesta, työttömyyden vähentämisestä, Natoon liittymisestä, euron käytöstä ja EU-jäsenyydestä. Lisäksi kartoitettiin nuorten asenteita koulutusta ja työelämää kohtaan. Lisäksi vastaajilta kysyttiin, kuinka paljon he ovat saaneet tietoa peruskoulun jälkeisistä koulutusvaihtoehdoista...
  • Metatiedot: 3/5

    Nuorisobarometri 2001

    Tutkimuksen alussa kartoitettiin nuorten sijoittumista työelämään sekä suhtautumista muun muassa koulutukseen, vaikuttamiseen, ulkomaalaisiin, eläinaktivisteihin ja aseistakieltäytyjiin. Lisäksi kysyttiin vastaajien asumismuotoa ja tiedusteltiin, kuinka paljon eri asiat (esimerkiksi työnsaanti, luonnonläheisyys, asuinpaikan tarjoamat peruspalvelut ja...