Siirry sisältöön
Tutkimusaineistojen hakupalvelu
FI|EN

TÄRKEÄÄ TIETOA ETSIMEN KÄYTÖSTÄ! Vanha Etsin -palvelu (etsin.avointiede.fi) siirtyy osaksi uudistettua Etsin -palvelua (etsin.fairdata.fi) heinäkuun alussa 2019. CSC siirtää kaikki vanhassa Etsimessä JULKAISTUT aineistot uuteen Etsimeen.
Aineistojen kuvailu päättyy vanhassa Etsimessä 12.6.2019. Aineistot kuvailaan jatkossa uuteen Etsimeen uuden Qvain -palvelun avulla, joka otetaan käyttöön heinäkuun 2019 alussa.
Huom! Muista julkaista aineistosi, jos haluat niiden siirtyvän uuteen Etsimeen.

Etsi aineistoa

Löytyi 58 aineistoa
  • Metatiedot: 3/5

    Kuntavaalitutkimus 2017

    Tutkimuksessa kartoitettiin politiikkaan liittyviä asenteita, mielipiteitä ja käyttäytymistä vuoden 2017 kuntavaaleissa. Tutkimus on osa Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) hanketta ja se myös rahoitti tutkimusaineiston keräystä. Aluksi kyselyssä kartoitettiin vastaajien kiinnostusta politiikkaa ja äänestämistä kohtaan sekä vaalikampanjoinnin ja...
  • Metatiedot: 3/5

    European Social Survey 2016: Suomen aineisto

    Tutkimus kartoittaa suomalaisten asenteita, uskomuksia ja käyttäytymistä. Kysely koostuu samanlaisena jokaisella kierroksella toistuvasta ydinmoduulista sekä jokaiselle kierrokselle erikseen suunnitelluista vaihtuvista moduuleista. Vuoden 2016 erityisteemoja olivat ilmastonmuutos ja hyvinvointi. Tutkimuksen rahoittaa Suomen Akatemia. Ydinmoduuli sisältää...
  • Metatiedot: 3/5

    Suomenruotsalainen barometri 2009

    Tutkimuksessa kartoitettiin suomenruotsalaisten identiteettiä ja mielipiteitä mm. arkipäivän sujumisesta, joukkoviestimien käytöstä, politiikasta ja yhteiskunnasta, arvoista, identiteetistä sekä yhteenkuuluvuudesta. Tutkimusta on rahoittanut Svenska Kulturfonden. Aluksi kysyttiin mihin kieliryhmään vastaaja ja hänen lähipiirinsä tunsivat kuuluvansa ja...
  • Metatiedot: 3/5

    Suomenruotsalainen barometri 2008

    Suomenruotsalainen barometri 2007

    Suomenruotsalainen barometri 2006

    Tutkimuksessa kartoitettiin suomenruotsalaisten identiteettiä ja mielipiteitä mm. arkipäivän sujumisesta, joukkoviestimien käytöstä, politiikasta ja yhteiskunnasta, arvoista, identiteetistä sekä yhteenkuuluvuudesta. Tutkimusta on rahoittanut Svenska Kulturfonden. Aluksi kysymykset käsittelivät vastaajan ja lähipiirin kielitaitoa sekä ruotsin tai suomen...
  • Metatiedot: 3/5

    Suomenruotsalainen barometri 2005

    Suomenruotsalainen barometri 2004

    Suomenruotsalainen barometri 2003

    Suomenruotsalainen barometri syksy 2002

    Tutkimuksessa kartoitettiin suomenruotsalaisten identiteettiä ja mielipiteitä mm. arkipäivän sujumisesta, joukkoviestimien käytöstä, politiikasta ja yhteiskunnasta, arvoista, identiteetistä sekä yhteenkuuluvuudesta. Tutkimusta on rahoittanut Svenska Kulturfonden. Aluksi kysymykset käsittelivät vastaajan ja lähipiirin kielitaitoa sekä ruotsin tai suomen...
  • Metatiedot: 3/5

    Suomenruotsalainen barometri kevät 2002

    Tutkimuksessa kartoitettiin suomenruotsalaisten identiteettiä ja mielipiteitä mm. arkipäivän sujumisesta, joukkoviestimien käytöstä, politiikasta ja yhteiskunnasta, vapaa-ajan käytöstä, arvoista, identiteetistä sekä yhteenkuuluvuudesta. Tutkimusta on rahoittanut Svenska Kulturfonden. Aluksi kysymykset käsittelivät kieltä, vastaajan ja lähipiirin...
  • Metatiedot: 3/5

    Kulttuurityöntekijäin liiton aktiivien haastattelut 2012-2013

    Aineisto koostuu vuonna 1972 perustetun ja sittemmin toimintansa lopettaneen Kulttuurityöntekijäin liiton (KTL) aktiivien haastatteluista. Haastattelut on alunperin kerätty Kulttuurityöntekijäin liiton historiaa käsittelevää kirjaa varten. Kaikki haastateltavat ovat olleet merkittävässä roolissa Kulttuurityöntekijäin liiton perustamisessa ja toiminnassa....
  • Metatiedot: 3/5

    European Social Survey 2014: Suomen aineisto

    Tutkimus kartoittaa asenteita, uskomuksia ja käyttäytymistä. Kysely koostuu samanlaisena jokaisella kierroksella toistuvasta ydinmoduulista sekä jokaiselle kierrokselle erikseen suunnitelluista vaihtuvista moduuleista. Tutkimuksen rahoittaa Suomen Akatemia. Vuonna 2014 kysymykset käsittelivät mm. television katselua, sosiaalista luottamusta, politiikkaa,...
  • Metatiedot: 3/5

    Kansanedustajakysely 1995-1996

    Suomen kansanedustajakysely -aineisto on kerätty osana Nordleg-projektia, jossa kohdejoukkona olivat pohjoismaisten parlamenttien kansanedustajat. Tutkimuksessa kartoitettiin suomalaisten kansanedustajien aktiivisuutta, mielipiteitä ja käsityksiä suomalaisesta yhteiskunnasta, politiikasta, Euroopan unionin ja muiden poliittisten vaikuttajien...
  • Metatiedot: 3/5

    Suomenruotsalaisten kansalaiskeskustelu internetissä 2013

    Tutkimus käsitteli kansalaiskeskustelua internetissä. Keskustelun aiheena oli homoseksuaalisten parien oikeus adoptioon. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, millä tavoin asynkroninen ja synkroninen kommunikointi vaikuttivat keskustelun luonteeseen ja laatuun. Lisäksi tutkittiin oliko keskustelijoiden nimettömyydellä merkitystä. Aluksi vastaajilta...
  • Metatiedot: 3/5

    Kansalaiskeskustelu maahanmuutosta 2012

    Aineisto sisältää viidellä eri kyselykierroksella ja viidellä eri lomakkeella kerätyt vastaukset, jotka on kerätty Åbo Akademin järjestämän kansalaiskeskustelun yhteydessä. Tarkoituksena oli tutkia kansalaiskeskusteluun osallistumisen vaikutuksia osallistujien asenteisiin ja käsityksiin erityisesti maahanmuuttoa koskevissa kysymyksissä. Ensimmäisen...
  • Metatiedot: 3/5

    European Social Survey 2012: Suomen aineisto

    Tutkimus kartoittaa asenteita, uskomuksia ja käyttäytymistä. Kysely koostuu samanlaisena jokaisella kierroksella toistuvasta ydinmoduulista sekä jokaiselle kierrokselle erikseen suunnitelluista vaihtuvista moduuleista. Vuonna 2012 kysymykset käsittelivät mm. television katselua, sosiaalista luottamusta, politiikkaa, yhteiskunnan tilaa ja maahanmuuttoa....
  • Metatiedot: 4/5

    Nuorten politiikka 2009: esseevastaukset

    Aineisto sisältää Nuorten politiikka 2009 -kyselyn esseevastaukset. Kyselyssä kartoitetaan nuorten poliittista aktiivisuutta sekä heidän kasvuympäristönsä yleissivistyksellistä ja poliittista ilmapiiriä. Lomakekyselyn lopussa vastaajaa pyydettiin kirjoittamaan essee otsikolla 'Minun politiikkakäsitykseni: Mitä minulle tulee mieleen sanasta "politiikka"'....
  • Metatiedot: 3/5

    Korruptio ja poliittiset instituutiot Botswanassa ja Itävallassa 2009-2012

    Aineisto koostuu Botswanassa ja Itävallassa tehtyjen englanninkielisten haastattelujen litteraatioista ja haastattelumuistiinpanoista. Haastatteluissa käsitellään poliittisten instituutioiden ja korruption välistä yhteyttä sekä vastuullisuutta. Haastateltavat edustavat pääasiassa erilaisia tutkimuksen kohdemaissa toimivia vaikutusvaltaisia poliittisia...
  • Metatiedot: 3/5

    Ihmisoikeudet ruokaturvassa ja kehityksessä Malawissa 2006

    Aineistossa on haastateltu erilaisia kehitysyhteistyötä tekeviä ja kehitysapua vastaanottavia tahoja Malawissa eteläisessä Afrikassa. Haastatteluja tehtiin projektihenkilöille, hallituksen ja kansalaisjärjestöjen edustajille sekä muille asianomaisille. Suurin osa haastatteluista on puolistrukturoituja yksilöhaastatteluja, mutta mukana on myös muutamia...