Siirry sisältöön
Tutkimusaineistojen hakupalvelu
FI|EN

TÄRKEÄÄ TIETOA ETSIMEN KÄYTÖSTÄ! Vanha Etsin -palvelu (etsin.avointiede.fi) siirtyy osaksi uudistettua Etsin -palvelua (etsin.fairdata.fi) heinäkuun alussa 2019. CSC siirtää kaikki vanhassa Etsimessä JULKAISTUT aineistot uuteen Etsimeen.
Aineistojen kuvailu päättyy vanhassa Etsimessä 12.6.2019. Aineistot kuvailaan jatkossa uuteen Etsimeen uuden Qvain -palvelun avulla, joka otetaan käyttöön heinäkuun 2019 alussa.
Huom! Muista julkaista aineistosi, jos haluat niiden siirtyvän uuteen Etsimeen.

Etsi aineistoa

Löytyi 17 aineistoa
  • Metatiedot: 3/5

    Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus 2018

    Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten mielipiteitä ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta sekä maanpuolustuksesta. Mukana oli myös kysymyksiä turvallisuuteen ja turvallisuudentunteeseen vaikuttavista tekijöistä sekä turvallisuuden kehittymisestä seuraavan viiden vuoden aikana. Vastaajilta kysyttiin...
  • Metatiedot: 3/5

    Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus 2015

    Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) haastattelututkimuksessa selvitettiin kansalaisten mielipiteitä Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Mukana oli myös kysymyksiä turvapaikkapolitiikasta, turvallisuuteen ja turvallisuudentunteeseen vaikuttavista tekijöistä, turvallisuuden kehittymisestä seuraavan viiden vuoden aikana sekä...
  • Metatiedot: 3/5

    Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus 2014

    Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) haastattelututkimuksessa selvitettiin kansalaisten mielipiteitä Suomen ulko- ja puolustuspolitiikasta. Lisäksi kartoitettiin mielipiteitä tulevaisuuden huolenaiheista ja turvallisuusuhkista sekä näihin varautumisesta. Kysyttiin myös Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä sekä Suomessa käytössä olevasta...
  • Metatiedot: 3/5

    Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus 2013

    Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) haastattelututkimuksessa selvitettiin kansalaisten mielipiteitä Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Lisäksi kartoitettiin mielipiteitä tulevaisuuden huolenaiheista ja turvallisuusuhkista, näihin varautumisesta, Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä sekä Suomessa käytössä olevasta...
  • Metatiedot: 3/5

    Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus 2012

    Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) haastattelututkimuksessa selvitettiin kansalaisten mielipiteitä Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta sekä puolustusvoimien uudistamisesta. Lisäksi kartoitettiin mielipiteitä tulevaisuuden huolenaiheista ja turvallisuusuhkista sekä niihin varautumisesta, Suomen ja suomalaisten turvallisuuteen...
  • Metatiedot: 3/5

    Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus 2011

    Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) haastattelututkimuksessa selvitettiin kansalaisten mielipiteitä Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta sekä puolustusvoimien uudistamisesta. Lisäksi kysyttiin arvioita Suomen turvallisuuteen ja suomalaisten turvallisuuden tunteeseen vaikuttavista tekijöistä, turvallisuuden kehittymisestä...
  • Metatiedot: 3/5

    Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus 2010

    Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) haastattelututkimuksessa selvitettiin kansalaisten mielipiteitä Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Kysymykset käsittelivät Suomen liittoutumista/liittoutumattomuutta, liittymistä Natoon ja naisten asevelvollisuutta. Kysyttiin puolustusvoimille myönnettävien varojen suuruudesta, Suomen...
  • Metatiedot: 3/5

    EVAn EU-asennetutkimus 2012

    EVA:n EU-asennetutkimus kartoittaa suomalaisten mielipiteitä EU:sta, EMU:sta, eurosta ja myös muista kansainvälisistä kysymyksistä. Vastaajilta kysyttiin aluksi, kuinka kiinnostuneita he ovat Suomen EU-jäsenyyteen liittyvistä asioista tai kuinka aktiivisesti niitä tulee seurattua. Lisäksi kysyttiin, kuinka hyvin vastaajat katsoivat tuntevansa EU-asioita....
  • Metatiedot: 3/5

    EVAn EU-asennetutkimus syksy 1994

    EVAn EU-asennetutkimus syksy 1994 kartoittaa, mitä Suomessa ajatellaan lähestyvästä EU-kansanäänestyksestä ja mahdollisesta jäsenyydestä Euroopan unionissa. Vastaajat arvioivat myös Euroopan unioniin liittyviä henkilökohtaisia mielikuviaan. Vastaajilta kysyttiin aluksi, kuinka kiinnostuneita he ovat Suomen EU-jäsenyyteen liittyvistä asioista tai kuinka...
  • Metatiedot: 3/5

    EVAn EU-asennetutkimus kevät 1993

    EVAn EU-asennetutkimus kevät 1993 kartoittaa, mitä Suomessa ajatellaan Euroopan yhdentymisestä, mahdollisesta EY-jäsenyydestä ja sen vaikutuksista Suomeen. Myös eri tietolähteiden luotettavuutta EY-asioissa arvioidaan. Tässä tutkimuksessa tutkimussarjan aihepiiriä on laajennettu koskemaan lisäksi yhteiskunnan toimivuutta Suomessa. Tutkimuksen...
  • Metatiedot: 3/5

    EVAn EU-asennetutkimus 2005

    EVAn EU-asennetutkimus 2005 kartoittaa, mitä Suomessa ajatellaan EU-jäsenyydestä ja kansainvälisistä kysymyksistä yleensä. Tutkimuksen aihepiiriä on siis laajennettu koskemaan EU-kysymysten lisäksi muitakin kansainvälisiä asioita. Vastaajilta kysyttiin aluksi, kuinka kiinnostuneita he ovat Suomen EU-jäsenyyteen liittyvistä asioista tai kuinka aktiivisesti...
  • Metatiedot: 3/5

    EVAn EU-asennetutkimus 2001

    EVAn EU-asennetutkimus 2001 kartoittaa, mitä Suomessa ajatellaan EU-jäsenyydestä ja sen vaikutuksista. Vastaajilta kysyttiin aluksi, kuinka kiinnostuneita he ovat Suomen EU-jäsenyyteen liittyvistä asioista tai kuinka aktiivisesti Suomen EU-jäsenyyteen liittyviä asioita tulee seurattua ja kuinka hyvin vastaajat katsoivat tuntevansa EU-asioita. Lisäksi...
  • Metatiedot: 3/5

    EVAn EU-asennetutkimus 1995

    Tutkimus on seitsemäs EVAn suomalaisten integraatioajattelua luotaavassa sarjassa, joka käynnistettiin keväällä 1992. Tutkimuksessa kartoitetaan, mitä Suomessa ajatellaan EU-jäsenyyden vaikutuksista, itse unionista ja unionin tulevaisuudesta. Vastaajalta kysyttiin aluksi, kuinka kiinnostunut hän on Suomen EU-jäsenyyteen liittyvistä asioista, kuinka hyvin...
  • Metatiedot: 3/5

    EVAn EU-asennetutkimus 1999

    Tutkimus on yhdestoista EVAn suomalaisten integraatioajattelua luotaavassa sarjassa, joka käynnistettiin keväällä 1992. Tässä tutkimuksessa erityisen kiinnostuksen kohteina ovat mm. kansalaisten yleinen tyytyväisyys jäsenyyteen, tyytyväisyys EU-asioita hoitavien suomalaistahojen toimintaan, suhtautuminen unionin tulevaisuuteen sekä turvallisuuspoliittiset...
  • Metatiedot: 3/5

    EVAn EU-asennetutkimus 2003

    EVAn EU-asennetutkimus 2003 kartoittaa, mitä Suomessa ajatellaan EU-jäsenyydestä ja kansainvälisistä kysymyksistä yleensä. Tässä tutkimuksessa tutkimussarjan aihepiiriä on siis laajennettu koskemaan EU-kysymysten lisäksi muitakin kansainvälisiä asioita. Vastaajilta kysyttiin aluksi, kuinka kiinnostuneita he ovat Suomen EU-jäsenyyteen liittyvistä asioista...
  • Metatiedot: 3/5

    Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus 2016

    Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten mielipiteitä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, maanpuolustuksesta ja turvallisuudesta. Mukana oli myös kysymyksiä turvallisuuteen ja turvallisuudentunteeseen vaikuttavista tekijöistä sekä turvallisuuden kehittymisestä seuraavan viiden vuoden aikana. Vastaajilta...
  • Metatiedot: 3/5

    Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus 2017

    Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) haastattelututkimuksessa on selvitetty kansalaisten mielipiteitä Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Mukana oli myös kysymyksiä turvallisuuteen ja turvallisuudentunteeseen vaikuttavista tekijöistä ja turvallisuuden kehittymisestä seuraavan viiden vuoden aikana sekä huolta aiheuttavista...