Siirry sisältöön
Tutkimusaineistojen hakupalvelu
FI|EN

TÄRKEÄÄ TIETOA ETSIMEN KÄYTÖSTÄ! Vanha Etsin -palvelu (etsin.avointiede.fi) siirtyy osaksi uudistettua Etsin -palvelua (etsin.fairdata.fi) heinäkuun alussa 2019. CSC siirtää kaikki vanhassa Etsimessä JULKAISTUT aineistot uuteen Etsimeen.
Aineistojen kuvailu päättyy vanhassa Etsimessä 12.6.2019. Aineistot kuvailaan jatkossa uuteen Etsimeen uuden Qvain -palvelun avulla, joka otetaan käyttöön heinäkuun 2019 alussa.
Huom! Muista julkaista aineistosi, jos haluat niiden siirtyvän uuteen Etsimeen.

Etsi aineistoa

Löytyi 52 aineistoa
  • Metatiedot: 3/5

    Töissä ja köyhä -kirjoitusaineisto 2015

    Aineisto koostuu kirjoituksista, joissa käsitellään köyhyyden kokemuksia työssäkäyvien keskuudessa. Kirjoittajat ovat henkilöitä, joiden tulotaso on jäänyt matalaksi työssäkäynnistä huolimatta, esimerkiksi epätyypillisten työsuhteiden tai matalapalkka-alan vuoksi. Aineiston avulla pyrittiin kartoittamaan köyhyyden kokemuksia työssäkäyvien suomalaisten...
  • Metatiedot: 3/5

    Työolobarometri 2016

    Työolobarometrit selvittävät suomalaisen työelämän laatua palkansaajien näkökulmasta. Vuoden 2016 työolobarometri käsitteli mm. henkilöstössä ja työnkuvassa tapahtuneita muutoksia, vaikutusmahdollisuuksia, sosiaalisen median käyttöä työssä, syrjintää, työpaikkaväkivaltaa, työkykyä sekä työntekijöiden näkemyksiä omasta työtilanteesta ja työelämän...
  • Metatiedot: 3/5

    EVAn arvo- ja asennetutkimus talvi 2018

    Tutkimuksessa kartoitettiin suomalaisten arvoja ja asenteita. Tällä kertaa teemoina ovat tasavallan presidentin valtaoikeudet, tulonjako, robotiikan ja tekoälyn vaikutus työhön ja työllisyyteen sekä elämässä menestyminen ja vapaus yhteiskunnassa. Aluksi vastaajille esitettiin väittämiä yhteiskunnan eri osa-alueilta. Ne käsittelivät muiden muassa...
  • Metatiedot: 3/5

    Diakoniabarometri 2013

    Diakoniabarometrit kartoittavat diakoniatyöntekijöiden käsityksiä ja kokemuksia työstään. Aineistossa käsitellään diakoniatyön osa-alueita ja yhteistyösuhteita seurakunnissa, väestön ikääntymistä ja nuorten syrjäytymistä diakoniatyön näkökulmasta sekä diakoniatyöntekijöiden työhyvinvointia. Tutkimusta ovat rahoittaneet Kirkkohallitus ja...
  • Metatiedot: 3/5

    Työolobarometri 2014

    Työolobarometrit selvittävät suomalaisen työelämän laatua palkansaajien näkökulmasta. Työolobarometri 2014 käsitteli työn organisointia, kehittämismahdollisuuksia ja joustavuutta, palkkaa, työpaikkakiusaamista, jaksamista ja työelämän muutossuuntia. Työolobarometrien sisällöistä pääosa on pidetty samanlaisina eri vuosina. Vuonna 2014 kyselylomakkeeseen...
  • Metatiedot: 3/5

    Pappien ja kanttorien asenteet 2006

    Akavan kirkolliset ammattiliitot (AKI ry) halusi vuonna 2006 toteutetulla jäsenkyselyllään selvittää työelämässä olevien jäsentensä kokemuksia ammattiliiton toiminnasta ja mielipiteitä ajankohtaisiin hallinnollisiin ja eettisiin kysymyksiin. Kyselyssä selvitettiin myös vastaajien työhyvinvointia. Ammattiliiton toimintaa ja jäsenyyttä koskevissa...
  • Metatiedot: 3/5

    Diakoniabarometri 2016

    Diakoniabarometrit kartoittavat diakoniatyöntekijöiden käsityksiä ja kokemuksia työstään. Diakoniabarometri 2016 keskittyi erityisesti syksyn 2015 maahanmuuttaja-aaltoon. Teemoina ovat huono-osaisuuteen liittyvät kysymykset sekä yhteisöllisyyden mahdollisuuksien pohdinta avun tarjoamisen kanavana. Aluksi tiedusteltiin, minkälaisia ihmisiä vastaajat olivat...
  • Metatiedot: 4/5

    Kunta-alan työolobarometri 2010

    Tutkimuksessa selvitettiin suomalaisen työelämän laatua kunta-alan palkansaajien näkökulmasta vuonna 2010. Kunta-alan työolobarometri perustuu työ- ja elinkeinoministeriön vuosittain kaikilta toimialoilta keräämään valtakunnalliseen työolobarometriaineistoon. Kuntaryhmän toimeksiannosta laajennetussa otoksessa on vuosittain syys-lokakuussa haastateltu...
  • Metatiedot: 4/5

    Kunta-alan työolobarometri 2009

    Tutkimuksessa selvitettiin suomalaisen työelämän laatua kunta-alan palkansaajien näkökulmasta vuonna 2009. Kuntien ja kuntayhtymien työolojen muutoksia kuvaava Kunta-alan työolobarometrin tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työolobarometrin aineistoon, joka kattaa kaikkien alojen palkansaajat. Tätä aineistoa on kasvatettu...
  • Metatiedot: 3/5

    Työolobarometri 2015

    Työolobarometrit selvittävät suomalaisen työelämän laatua palkansaajien näkökulmasta. Vuoden 2015 työolobarometri käsitteli muun muassa töiden organisointia, vaikutusmahdollisuuksia, työssä oppimista, syrjintää, työpaikkaväkivaltaa, työkykyä sekä työntekijöiden näkemyksiä työmarkkinoiden ja työelämän kehittymisestä. Työolobarometrien sisällöistä pääosa on...
  • Metatiedot: 3/5

    Sukupuolivähemmistöt työelämässä 2003: avovastaukset

    Aineisto käsittää sukupuolivähemmistöjen asemaa ja kokemuksia työelämässä tarkastelevan Sukupuolivähemmistöt työelämässä 2003 -kyselyn avokysymysten vastaukset. Avovastaukset sisältyvät aineistoon niiltä osin, kun niitä ei ole pystytty liittämään samasta kyselystä tuotettuun kvantitatiiviseen aineistoon fsd2797 Sukupuolivähemmistöt työelämässä 2003....
  • Metatiedot: 3/5

    Työolobarometri 2011

    Tutkimuksessa selvitettiin suomalaisen työelämän laatua palkansaajien näkökulmasta vuonna 2011. Ensimmäiset kysymykset koskivat työsuhteen pituutta ja luonnetta sekä työpaikan henkilöstöä. Seuraavat kysymykset koskivat työpaikan ilmapiiriä, kuten esiintyykö työpaikalla ristiriitoja tai henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Tämän jälkeen kysyttiin omista...
  • Metatiedot: 3/5

    Sukupuolivähemmistöt työelämässä 2003

    Sukupuolivähemmistöt työelämässä 2003 -kyselytutkimus selvittää sukupuolivähemmistöjen asemaa ja kokemuksia työelämässä. Kysely toteutettiin keräämällä sukupuolivähemmistöjen edustajilta, transvestiiteilta ja muilta sukupuoli-identiteetiltään ja –ilmaisultaan epätyypillisiltä henkilöiltä, tietoa heidän koulutuksestaan ja työhistoriastaan, työpaikastaan ja...
  • Metatiedot: 3/5

    Seksuaalivähemmistöt työelämässä 2003

    Seksuaalivähemmistöt työelämässä 2003 -tutkimus selvittää seksuaalivähemmistöjen asemaa ja kokemuksia työelämässä. Kysely toteutettiin keräämällä seksuaalivähemmistöjen edustajilta tietoa heidän koulutuksestaan ja työhistoriastaan, työpaikastaan ja sen työilmapiiristä, syrjinnästä sekä avoimuudestaan seksuaalisesta suuntautumisestaan. Tutkimus oli osa...
  • Metatiedot: 4/5

    Kunta-alan työolobarometri 2007

    Vuoden 2007 Kunta-alan työolobarometri tarkastelee kuntien ja kuntayhtymien työolojen muutoksia. Tiedot perustuvat työministeriön työolobarometrin aineistoon, joka kattaa kaikkien alojen palkansaajat. Aineistoa on kasvatettu Työturvallisuuskeskuksen kuntaryhmän toimeksiannosta kunta-alalla työskentelevien osalta poimimalla heistä lisäotos. Vuonna 2007...
  • Metatiedot: 4/5

    Kunta-alan työolobarometri 2005

    Vuoden 2005 Kunta-alan työolobarometri tarkastelee kuntien ja kuntayhtymien työolojen muutoksia. Tiedot perustuvat työministeriön työolobarometrin aineistoon, jota kattaa kaikkien alojen palkansaajat. Tätä aineistoa on kasvatettu Työturvallisuuskeskuksen kuntaryhmän toimeksiannosta kunta-alalla työskentelevien osalta poimimalla heistä lisäotos. Vuonna...
  • Metatiedot: 3/5

    Kunta-alan työolobarometri 1996

    Tutkimuksessa selvitettiin suomalaisen työelämän laatua kunta-alan palkansaajien näkökulmasta vuonna 1996. Tiedot perustuvat työministeriön työolobarometrin aineistoon, joka kattaa kaikkien alojen palkansaajat. Tätä aineistoa on kasvatettu Työturvallisuuskeskuksen kuntaryhmän toimeksiannosta kunta-alalla työskentelevien osalta poimimalla heistä lisäotos....
  • Metatiedot: 3/5

    Kunta-alan työolobarometri 1994

    Vuonna 1994 kerättiin ensimmäinen kunta-alan työolobarometri, jossa tarkasteltiin kuntien ja kuntayhtymien työolojen muutoksia. Tiedot perustuvat työministeriön työolobarometrin aineistoon, jota kattaa kaikkien alojen palkansaajat. Tätä aineistoa on kasvatettu Työturvallisuuskeskuksen kuntaryhmän toimeksiannosta kunta-alalla työskentelevien osalta...
  • Metatiedot: 3/5

    Työolobarometri 2005

    Tutkimuksessa selvitettiin suomalaisen työelämän laatua palkansaajien näkökulmasta vuonna 2005. Ensimmäiset kysymykset koskivat työsuhteen pituutta ja luonnetta sekä työpaikan henkilöstöä. Esimerkiksi kysyttiin vuoden aikana tapahtuneista muutoksista henkilöstön lukumäärässä, irtisanomisista ja lomautuksista. Seuraavat kysymykset koskivat työpaikan...
  • Metatiedot: 3/5

    Työolobarometri 2004

    Tutkimuksessa selvitettiin suomalaisen työelämän laatua palkansaajien näkökulmasta vuonna 2004. Tietokoneavusteiseen puhelinkyselyyn vastasi yhteensä 1208 palkansaajaa. Työolobarometrin sisällöstä pääosa on pidetty samanlaisena eri vuosina. Vuonna 2004 uudistettiin ja laajennettiin palkkaustapoja koskenutta osiota. Vuonna 2004 työelämän kokonaislaatua on...