Siirry sisältöön
Tutkimusaineistojen hakupalvelu
FI|EN

TÄRKEÄÄ TIETOA ETSIMEN KÄYTÖSTÄ! Vanha Etsin -palvelu (etsin.avointiede.fi) siirtyy osaksi uudistettua Etsin -palvelua (etsin.fairdata.fi) heinäkuun alussa 2019. CSC siirtää kaikki vanhassa Etsimessä JULKAISTUT aineistot uuteen Etsimeen.
Aineistojen kuvailu päättyy vanhassa Etsimessä 12.6.2019. Aineistot kuvailaan jatkossa uuteen Etsimeen uuden Qvain -palvelun avulla, joka otetaan käyttöön heinäkuun 2019 alussa.
Huom! Muista julkaista aineistosi, jos haluat niiden siirtyvän uuteen Etsimeen.

Etsi aineistoa

Löytyi 10 aineistoa
  • Metatiedot: 3/5

    Nuorisojärjestötoimijoiden ryhmähaastattelut 2015

    Tutkimuksessa haastateltiin nuorisojärjestöille tarkoitettuun Vetovoima-kehityshankkeeseen 2014-2015 osallistuneita järjestötoimijoita. Vetovoima-hankkeen tavoitteena oli jakaa hyviä käytäntöjä, kehittää uusia toimintamalleja ja tukea nuorten järjestötoiminnan kehitystä. Haastatteluryhmät muodostettiin valmennukseen osallistuneista nuorisojärjestöjen ja...
  • Metatiedot: 3/5

    EVAn arvo- ja asennetutkimus syksy 2018

    Tutkimuksessa kartoitettiin suomalaisten arvoja ja asenteita. Tällä kertaa teemoina ovat sosiaaliturvan uudistaminen, maahanmuutto, luottamus yhteiskunnan eri toimijoihin, yhteiskunnan viime aikaiset muutokset, turvallisuus ja Suomen ulkopolitiikan hoito. Aluksi vastaajille esitettiin väittämiä yhteiskunnan eri osa-alueilta. Ne käsittelivät muiden muassa...
  • Metatiedot: 4/5

    Eroamisilmoitukset Suomen evankelis-luterilaisesta ja ortodoksisesta kirkosta...

    Aineisto käsittää 1005 henkilön otoksen Suomen evankelis-luterilaisesta ja ortodoksisesta kirkosta eronneiden henkilöiden eroilmoitusten yhteydessä mainitsemista eroamisen syistä. Eroilmoitukset on jätetty eroakirkosta.fi-verkkopalvelun kautta. Eroakirkosta.fi-palvelussa voi eroilmoituksen jättämisen jälkeen vapaaehtoisesti kertoa myös erosyyn. Eron syytä...
  • Metatiedot: 3/5

    Eroamisilmoitukset Suomen evankelis-luterilaisesta ja ortodoksisesta kirkosta...

    Aineistoon on koottu tiedot evankelis-luterilaisesta ja ortodoksisesta kirkosta eronneista henkilöistä vuosilta 2007-2016. Aineistossa olevat muuttujat ovat eropäivämäärä, eroilmoituksen muoto, kotikunta, sukupuoli, luokiteltu ikä erohetkellä, uskontokunta ja kieli.
  • Metatiedot: 3/5

    Korkeakoulujen uudet opiskelijat: ensikokemukset 2014

    Uusien opiskelijoiden kyselyn tarkoituksena on selvittää uusien yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden ensikokemuksia liittyen opiskelujen aloittamiseen. Kyselyllä kartoitettiin asioita, jotka liittyivät mahdolliseen asuinpaikkakunnan vaihdokseen ja itsenäisen asumisen opetteluun sekä opiskelujen aloittamiseen liittyviin asioihin, kuten...
  • Metatiedot: 3/5

    ISSP 2009: eriarvoisuus IV: Suomen aineisto

    Tutkimus käsitteli suhtautumista yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen. Kysymykset ja väittämät käsittelivät mm. vastaajien suhtautumista työntekoon ja opiskeluun, mitä ihmiset pitävät tärkeinä asioina elämässä menestymiselle ja verotuksen suuruutta eri tuloluokissa. Tuloeroja käsittelivät kysymykset suurituloisten mahdollisuuksista ostaa parempia...
  • Metatiedot: 3/5

    Yhteisöperustainen matkailu Nicaraguassa 2008

    Tutkimus on tehty Nicaraguassa, Keski-Amerikassa. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia miten pienissä yhteisöissä järjestetyt turistiohjelmat olivat vaikuttaneet yhteisöön. Tutkimusaineisto koostuu haastatteluista tehdyistä tiivistelmistä, jotka tutkija litteroi alunperin espanjaksi ja tämän jälkeen käänsi englanniksi. Haastattelu jakautui...
  • Metatiedot: 3/5

    Yhteiskunnallinen muutos Venäjän Karjalassa 2002

    Yhteiskunnallinen muutos Venäjän Karjalassa 2002 tarkastelee petroskoilaisten, kontupohjalaisten ja prääsäläisten työntekoa, taloudellista toimeentuloa, joukkotiedotusvälineiden seurantaa ja muutoksen kokemista. Työntekoa ja työoloja kartoitettiin useilla kysymyksillä vastaajan työpaikasta, työn ja koulutuksen vastaavuudesta, työsopimuksesta, sivutyöstä,...
  • Metatiedot: 3/5

    Pohjoismaiset perhehaastattelut 1996: englanninkieliset yhteenvedot

    Haastattelututkimuksen tarkoituksena oli selvittää lapsiperheiden arkielämää, sen rakentumista ja mahdollista muuttumista 1990-luvun puolivälin Suomessa. Vuonna 1996 Tampereen ja Jyväskylän alueilla koottu perhehaastatteluaineisto käsittää 23 perhettä. Haastateltavat valittiin siten, että perheet edustaisivat kaikkia eri yhteiskuntaluokkia. Lisäksi...
  • Metatiedot: 3/5

    Lapsiperheiden elinolosuhteiden muutokset 1990-luvun Suomessa 1996

    Haastattelututkimuksen tarkoituksena oli selvittää lapsiperheiden arkielämää, sen rakentumista ja mahdollista muuttumista 1990-luvun puolivälin Suomessa. Vuonna 1996 Tampereen ja Jyväskylän alueilla koottu perhehaastatteluaineisto käsittää 23 perhettä. Haastateltavat valittiin siten, että perheet edustaisivat kaikkia eri yhteiskuntaluokkia. Lisäksi...